
Lue Miian haastattelu alta:
Mistä ajatus tähän projektiin lähti?
”Se, joka minut tuntee, tietää, että toteutan lähes kaikki hullut ideani. Niin myös tämäkin oli sellainen. Yhden illan idea, muutaman minuutin harkinta-aika (oikeasti käytin muutaman minuutin siihen, että etsin netistä vastaavaa ryhmää, ei löytynyt), ja projekti oli jo julkaistu ilmoille ja haku oli päällä. Olin aina nuorena haaveillut tästä harrastuksesta ja nyt oli aika toteuttaa unelmia.”
No mistä koko hommassa on kysymys, kerro kaikki?
”Ylitä itsesi – Cheerleading hyväntekeväisyysprojekti on yhdistelmä rohkeutta, mukavuusalueilta poistumista, hyväntekemistä muille sekä naurua, onnistumisia ja yhteishenkeä. Yksi upeimmista matkoista ikinä, jonka ei toivo koskaan loppuvan.
Olemme siis luoneet Cheerleading sekajoukkueen, joka on opetellut nollapisteestä akrobatian, stunttien, ihmispyramidien ja tanssin saloja. Olemme olleet nopeita oppimaan ja temppujen taso vaikenee jokaisissa treeneissä. Järjestämme toukokuussa 2014 suuren hyväntekeväisyystapahtuman, jossa esitämme viimeisen päälle hiotun shown, jossa kipinät lentelevät. Showssa on myös muita upeita esiintyjiä, jotka ovat vielä tässä vaiheessa salaisuus.
Iso juttu on myös se, että keräämme tapahtumalla Taysin lastenosastojen viihtyvyyteen rahaa Lastenklinikoiden Kummit ry:n kautta.
Projekti on jo tähän mennessä muuttanut monen ihmisen elämää, liikunnan ilo, joukkueen tuki, itsensä ylittäminen ovat yhdistäneet meistä tiiviin joukon onnellisia ihmisiä.”
Minkälaiset fiilikset on tällä hetkellä?
”Tunnelma tällä hetkellä on uskomaton, olemme onnistuneet pienessä ajassa tekemään asioita, joihin monikaan meistä ei uskonut pystyvänsä. Naurun ja ilon määrä on joukkueessamme rajaton ja toisten aito kannustus on kyllä ainutlaatuista. Nyt tapahtuman järjestelyt ovat kovassa käynnissä, joten myös pieni jännitys alkaa tuntumaan vatsan pohjassa.”
Mitä haluat sanoa kaikille niille, jotka eivät ole projektissa mukana?
”Tulkaa mukaan tapahtumaamme kannustamaan meitä ja tukemaan Taysin lastenosastojen viihtyvyyttä sekä olemaan osana vuoden ilmiömäisintä tapahtumaa. ”Where there´s a will, there´s a way”